10/07/2015

WHAT TO EAT ON A BOAT TRIP

IMG_8028

Sään perusteella en kyllä uskoisi, että on jo heinäkuu... Muutenkin tuntuu, että olisi vasta kesän alku, sillä tämä on ollut vasta ensimmäinen kunnollinen kesälomaviikkoni Suomessa. Alkaa jo näyttää pahasti siltä, että kauan kaipaamani heinäkuun helteet jäisivät tänä vuonna Suomessa vähäisemmiksi. Kesästä täytyy sitten vain nauttia säästä huolimatta. 
Useimpien suomalaisten kesään kuuluu varmaan mökkeilyä, veneilyä tai vaikka matkailuautolla reissaamista. Useimmiten niihin kuuluu hieman erilainen elämänrytmi ja tavanomaisesta poikkeavat ratkaisut arkisten asioiden hoitamiseen - vaikkakin nykyään mökit alkavat olla yhtä hyvin varustettuja kuin tavallisetkin talot. Itse vietin juuri pari päivää veneillen, ja veneessä saa sopeutua elämään melko ahtaasti pienessä tilassa. Kokkausmahdollisuudetkaan eivät ole aivan samaa luokkaa kuin kotona, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa, että ruokaa ei laitettaisi itse. 
Veneessä on helpoin laittaa ruokia, jotka valmistetaan mahdollisimman yksinkertaisesti ja mieluiten yhdessä kattilassa tai pannussa. Erilaiset pastat ja keitot ovat erityisen hyviä veneruokia. Kokosin alle muutamia hyväksi toteamiani ohjeita, joita on helppo valmistaa esimerkiksi juurikin veneessä. Mikään ei kuitenkaan estä tekemästä näitä ruokia kotonakin. Veneessä tosin on se hyvä puoli, että ruoka maistuu aina - ja usein paremmalta kuin kotona.

- Isa

I'm sorry but I'm still working on this English translation... :)

IMG_7981

Aamupalaksi tein itselleni kaurahiutaleista ja kookosmaidosta tuorepuuron, jonka söin banaanin kanssa. Tuorepuuro on helppo vaihtoehto, jos ei jaksa keittää kunnollista puuroa, tai ei välitä kaupan pussipuuroista, kuten minä itse... Lisää vinkkejä erilaisiin aamupaloihin löytyy myös Teresan aiemmin tekemästä postauksesta, johon pääsee tästä.

Tuorepuuro, 1 annos:
1 dl kaurahiutaleita
1,5 dl kookosmaitoa (myös muut kasvimaidot sekä tavallinen maito käyvät)
tarjoiluun esimerkiksi banaania, pähkinöitä, marjoja tai muita hedelmiä

- Sekoita kaurahiutaleet ja kookosmaito annoskulhossa. Laita yön yli jääkaappiin. Koristele annos haluamillasi lisukkeilla ja nauti.

IMG_7984
IMG_7987

Lounaaksi tein tomaattista linssikeittoa, joka on tosi nopea ja helppo kasvisruoka, ja linssien ansiosta myös ravitseva. Toinen ohje linssikeitolle löytyy toisesta blogistani, täältä.

Linssikeitto, 2-3 annosta:
1 pieni sipuli (itse jätin sipulin kokonaan pois)
1 dl punaisia linssejä
n. 3 dl vettä
400g tomaattimurskaa, itse käytin Mutti tomaattimurskaa, jossa oli mausteena basilikaa
1/2 pieni kesäkurpitsa
suolaa ja pippuria

- Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota sitä kattilassa tilkassa rypsi- tai oliiviöljyä . Lisää tomaattimurska ja vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Huuhdo linssit huolellisesti, valuta ja lisää kattilaan. Leikkaa kesäkurpitsa paloiksi ja lisää palat kattilaan. Mausta suolalla ja pippurilla.
 Anna keiton kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. 
Lisää tarvittaessa vettä, jos keitto on liian paksua. Tarkista maku ja tarjoa. 
- Keiton voi halutessaan tarjota nokareen turkkilaista jogurttia, smetanaa tai vuohenjuustoa kanssa ja annokset voi koristella yrteillä, esimerkiksi basilikalla, persiljalla tai korianterilla.

IMG_8004
IMG_8021

Tonnikalapasta on varmaan helpoin ja nopein pasta, jonka tiedän. Tässä yksi helppo ja yksinkertainen ohje siihen. 

Tonnikalapasta, 4 annosta:
n. 400g pastaa, esim. penne, fusilli tai simpukka
2 prk tonnikalaa
400g tomaattimurskaa TAI esim. Barillan valmista tomaattikastiketta
suolaa ja pippuria

- Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada vesi pois. Lisää kattilaan pastan joukkoon tonnikala ja tomaattimurska. Kuumenna hetki, kunnes kaikki ainekset ovat lämmenneet. Mausta suolalla ja pippurilla. 


IMG_8012

No comments:

Post a Comment

Thank you for your comment! :)